Eilen ja tänään on tullut tuutista eduskuntavaaleja oikein saaveittain. Jarmo Korhonen (kesk.) ilmoitti lähtevänsä eduskuntavaaliehdokkaaksi ja suututti tulevalla sloganillaan monet. Sanna Perkiö (kok.) lähetti minulle työsähköpostiin ”EduskuntaUutiset”-kirjeen ja muutama muukin Facebook-tuttu mouhosi menemään isolla äänellä jotain muka-mielipiteitä. Eduskuntavaalit 2011 ovat melkein täällä!
Vaalimarkkinointi on ehkä aggressiivisinta ja tiukinta markkinointia, koska, vaalimarkkinointi kestää vain muutaman kuukauden, joten ihmisten saaminen mukaan noin lyhyeen tempaukseen on mahdollista vielä nykyaikana. Vaalitiimit koostuvat 100%:sti ehdokkaan kavereista, tutuista ja ehkä palkatusta nakkikoneesta. Kavereille on paha sanoa ”ei”, varsinkin kun kyse on muutamasta kuukaudesta. Aika moni ihminen uskoo vielä johonkin henkilöön, aatteeseen tai puolueeseen ja on valmis pyristämään sen eteen, että muutosta saataisiin aikaan. Tällaisille henkilöille kannattaa olla kiltti jo tässä vaiheessa vuotta.
Vaaleihin on aikaa vielä monta kuukautta, mutta jo nyt vaalit ovat vain kaikkien mielissä. Tulevat ehdokkaat ovat alkaneet näkyä kaikissa kissanristiäisissä ja yhtäkkiä ihmisillä alkaa olemaan taas mielipiteitä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Täytyy todeta, että nuorisojärjestöt kyllä yrittävät pitää mölyä itsestään ja mielipiteistään ympäri vuoden, mutta uutiskynnystä ei juuri ylitetä, ellei uhata tappaa Saimaannorppia tai huomata, että nuorisojärjestöllä on tuhansia haamujäseniä.
Jokainen puolue, piiri ja ehdokas miettii varmasti jo kuumeissaan, miten tehdä omasta kampanjasta niin aggressiivinen, että se huomataan. Pitääkö luukuttaa tuhansia ja tuhansia flyereita oman alueen postilaatikoihin? Olisiko järkeä maksaa markkinointitoimistolle, että tekevät TV-spotin ja lehtimainoksia kasoittain? Vai miten olisi, jos kommentoit kaikkea mahdollista Facebookissa, jotta oma nimi jäisi edes jollekin mieleen? Tietenkin on täysin eri asia tehdä kampanjaa Helsingissä kuin vaikka Juvalla, jossa jokainen tuntee toisensa ja pelkkä sunnuntaikahvilla käyminen riittää naapurin mummon äänen saamiseksi. Henri Heikkinen (kok.) sai ainakin minuuttinsa julkisuudessa tänään sanomalla, että etsii netistä edustusvaimoa. (katso koko juttu tästä)
Suomessa tuskin on ketään, joka osaa sanoa varmasti miten tehdä täydellinen vaalikampanja, jolla myös pääsee läpi. Ben Zyskowicz tai Timo Soini keräävät tuhansia ääniä, vaikka istuisivat lähikuppilassa kuumimman kampanjointiajan. Itse yhdet vaalit työntekijänä nähneenä täytyy sanoa, että suurin puute mikä ehdokkailla löytyy on värittömyys. Ei uskalleta profiloitua ja olla röyhkeitä, vaan on pakko luvata kaikille kaikkea. Mun ääni eduskuntavaaleissa menee varmasti henkilölle, joka sanoo, että hän on nuorten ja opiskelijoiden asialla, eikä ole ajatellut edistää vanhusten asiaa millään tapaa, koska Eduskunta jo on täynnä heidän oikeuksiaan ajavia poliitikkoja. Viime kunnallis- ja eurovaaleissa kuulin monen ehdokkaan suusta, että ”en mä halua profilitua yhden ryhmän edustajaksi” tai ”Kauheaa miten ne Kokoomusnuoret oli alastonkalenterissa”. Kauheaa, kun joku on jotain mieltä sinusta.
Mikkelissä Kokoomusnuoret hakkasivat yksi sateinen sunnuntai ennen viime Kunnallisvaaleja vanhaa kopiokonetta tohjoksi. Oli paras toritilaisuus mitä olen ollut järkkäämässä, kun näki kuinka vanhukset nyrpistelivät naamaansa meille. Suomalaisen on aina oltava väritön keskellä seisoja. Henri Heikkinen polkaisi ainakin kunnolla naamansa esiin. Tuollaisia kaivataan.
Ulkoisesta markkinoinnista sisäiseen.. 
Kiitos