Kaikki ovat Facebookissa (minulla on jotain 500 “kaveria”), mutta meistä pohjalaisista läheskään niin moni ei ole vielä LinkedIn:ssä, eli yritysmaailman Facebookissa (minulla on vain 110 tuttua). Töitä hakiessa LinkedIn:sta voi kuitenkin olla arvaamaton hyöty. Minulle jopa kerran soitettiin firmasta A ja pyydettiin haastatteluun, koska olivat eksyneet katsomaan profiiliani LinkedIn:ssä. Kerrotaan nyt kuitenkin, että en saanut paikkaa, joten en sitten ollutkaan tarpeeksi komea…
LinkedIn:n toimintaperiaate on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että ihmiset laittavat oman CV:nsä sinne. Ansioluetteloa saa höystettyä muiden suosituksilla ja omia intressejä saa tuotua hieman vapaammin esille. Omaan profiiliin saa linkitettyä omat nettisivunsa (Markkinointitiedottus menee minun ja Markon profiileihin). Voit listata kirjoja joita olet lukenut ja arvostella niitä. Pystyt kertomaan omista intresseistä ja tavoitteistasi varsin kattavasti. Hienoimpia ominaisuuksia minusta on se, että palvelu näyttää mitä kautta tunnen henkilö C:n (minun 1st connection on henkilö B, jonka 1st connection henkilö C on). Jos käytät palvelun ominaisuuksia laajasti, niin LinkedIn:iin saa itsestään laitettua varsin kattavan business-kuvauksen.
Suomalaiset eivät tykkää, että heille tyrkytetään mitään. LinkedIn tarjoaa loistavan paikan varsinkin työnantajille katsoa rauhassa mahdollisia työntekijöitä ilman, että joku sauhuaa sinulle pöydän toisella puolella siitä, miksi haluaisi tulla juuri teidän firmaan töihin.
Vaikka profiilin tekemiseen menee aika pari tuntia, muutamia asioita kannattaa silti pitää mielessä:
1. Älä kopioi ansioluetteloasi suoraan Wordista
Kirjoita työkokemuksestasi hieman enemmän, kuin “olin myyjänä kesällä 2010″. Suomalaiset ovat tunnetusti huonoja kehumaan itseään, mutta yritä silti vähän laajentaa tarinaasi.
2. Aloita terävästi ja listaa osaamisesi
Summary on tiivistelmä itsestäsi, joten älä kirjoita A4sta siitä, minkä kerrot jo työkokemus ja koulutus-osioissa. Sinulla on muutama sekunti aikaa vakuuttaa lukijasi siitä, miksi olet paras tyyppi, joten ole jopa vähän yliampuva. Kerro mitä softia osaat käyttää/mitä työmenetelmiä hallitset/missä olet hyvä.
3. Pyydä suosituksia entisistä työpaikoistasi/työkavereiltasi
Suositukset ovat aina hyvä tapa vakuuttaa. LinkedIn:ssä jokainen näkee, kuka sinua on suositellut ja suosittelijan on itse kirjoitettava suositus sinulle. Minusta tämä on parempi tapa hehkuttaa omaa osaamistaan, kuin CV:n “suosittelijat”-osio.
4. Liity ryhmiin
LinkedIn:ssä on tuhansittain ryhmiä firmoille/järjestöille/yhteisöille jne. Useissa ryhmissä keskustelu käy hyvin aktiviisena ja osallistumalla keskusteluihin olet lähempänä ihmisiä, jotka jakavat samoja intressejä kanssasi.
5. Laajenna verkostoasi jatkuvasti
Älä tuhlaa paria tuntia elämästäsi LinkedIn-profiilin tekemiseen, jos et laajenna kontaktejasi jatkuvasti. Mitä useamman 1st connection olet, sitä useampi näkee sinut myös hakutuloksissa. Ole sen verran “sosiaalinen huora”, että etsi entiset ja nykyiset työkaverit ja aloita verkostoituminen.

